fbpx
Alisan ihmemaa

Kirjoituksia

Kuukausi myymälän avajaisiin

Hurjaa! Nyt lasketaan enää päiviä avajaisiin. Tuon lauseen kirjoittaminenkin aiheuttaa minulle jännityksen kouraisun syvällä rinnassa. Huh.Kaksi vuotta sitten hyppäsin Talotekniikka Forsblomin yrittäjän Arin auton kyytiin ja käytiin katsomassa Raisiossa, Kokinvuoressa, rakentamattoman tontin laidalla. Ari nauroi kun mulla oli käsin piirretty pohjapiirros jo mukana vaikka hän oli vasta sinä päivänä ensimmäisen kerran puhunut minulle suunnitteilla olevasta toimitilasta. Vaikka pohjapiirros...

Jatka lukemista

Kaiken taustalla ajatus vastuullisemmasta kuluttamisesta

Taas pysähdyn ihmettelemään, että missä mennään. Tai oikeastaan, että missä Minä menen. 13 vuotta olen ollut pesulayrittäjä. Olen keskittynyt pesulan työn laadun korkealla pitämiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin. Olen paljon tehnyt pesulatyötä eli pessyt pyykkiä, mankeloinut, pakannut, kuljettanut pyykkiä, palvellut asiakkaita, selvitellyt pesukoneiden vikoja, uusinut pesukoneita ja laitteita, tehnyt laskuja, laskenut työtunteja, maksanut palkkoja, maksanut laskuja. Vaikka olen...

Jatka lukemista

Perhe ja työ

Liian pitkä aika taas viimeisestä kirjoituksesta, sillä olin jo melkein unohtanut, että miten tänne luodaan uusi blogiteksti. Näistä teksteistä tulee myös pitkien taukojen vuoksi aikamoisia sillisalaatteja, kun on niin paljon asioita tapahtunut edellisen kirjoituksen jälkeen, mutta koittakaa kestää. Toisaalta se varmaan kuvaa tätä minun arkea hyvin, vaikka itse ajattelenkin elämäni olevan hallitussa kaaoksessa. Vuosi on vaihtunut juuri ja takana on erilainen joulu. Erikoisen vuoden...

Jatka lukemista

Legoja, pellavaa ja kesäyö

Aikaa on vierähtänyt viimeisestä blogikirjoituksestani. Monta kertaa päivittäessäni Instagramiin tai Facebookiin, on tullut niin pitkä teksti, että olen miettinyt että tämä pitäisi kyllä kirjoittaa blogiin. Blogiin pitää kuitenkin kirjoittaa tietokoneella, someen riittää puhelin. Ja usein kun kirjoitan, niin kirjoitan illalla lasten mentyä nukkumaan, enkä halua kaivaa enää tietokonetta esiin. Tänä yönä on kuitenkin valvottu pidemmän kaavan mukaan, joten tuli hyvää aikaa kirjoittaa....

Jatka lukemista

1. Karanteeniviikko

Perjantai 🖤 Ihana ja kamala karanteeni. Yksi lapsista on karanteenissa, jonka vuoksi myös ja minä ja muut lapset olemme olleet koko viikon kotona. Toisaalta on ollut ihana huomata miten lapset leikkii enemmän kotona ja toistensa kanssa. Päiväkotiarkena kaikki on kuitenkin sen verran uupuneita päivistä että leikit on usein lyhytkestoisempia ja aika kuluu pitkälti syömisiin, levähtämiseen, iltapesuihin ja taas syömisiin. Viikonloppuisin usein keksitään jotain touhottamista:...

Jatka lukemista

Tilaa uutiskirjeemme

Saat tiedon uusista tuotteista ja parhaista tarjouksista ennen muita!

© 2020 Alisan ihmemaa, All Rights Reserved