Skip to main content

Kaiken taustalla ajatus vastuullisemmasta kuluttamisesta

Taas pysähdyn ihmettelemään, että missä mennään. Tai oikeastaan, että missä Minä menen. 13 vuotta olen ollut pesulayrittäjä. Olen keskittynyt pesulan työn laadun korkealla pitämiseen ja työntekijöiden hyvinvointiin. Olen paljon tehnyt pesulatyötä eli pessyt pyykkiä, mankeloinut, pakannut, kuljettanut pyykkiä, palvellut asiakkaita, selvitellyt pesukoneiden vikoja, uusinut pesukoneita ja laitteita, tehnyt laskuja, laskenut työtunteja, maksanut palkkoja, maksanut laskuja. Vaikka olen kuluttanut itseäni, olen myös nauttinut työstäni, onnistumisista ja siitä että saan palkat ja laskut maksettua ajallaan.

Välillä olen haaveillut luovemmasta työstä ja omasta verkkokaupastakin, mutta en ole löytänyt siihen oikeaa kipinää enkä voimia. Nyt kipinä on löytynyt ja saan käyttää luovuuttani ja luoda Alisan ihmemaata; sen visuaalista ilmettä, sen verkkokaupan toimintaa ja nyt myös myymälää.

Asioissa on edetty sen verran, että uskallan puhua siitä jo vähän enemmän. Olen joissain somepostauksissa ja aiemmissa blogikirjoituksissa vähän jo vihjaillutkin myymälästä ja kahvilasta. Ja siis ihan totta, tällä hetkellä suunnittelen Alisan ihmemaata Raisioon. Ensin haluan kuitenkin vähän palastella tätä kaikkea:

Moni meistä haluaisi käyttää kotimaisia tuotteita ja tehdä vastuullisia valintoja. Haluan auttaa siinä, kannustaa siihen ja mahdollistaa sen mahdollisimman monelle. Vaikka äkkiseltään ajateltuna teen tällä hetkellä hyvin erilaisia asioita, niin kaikessa mitä teen, on taustalla ajatus vastuullisemmasta kuluttamisesta: kotimaisen työn suosiminen, kestävämpien valintojen tekeminen ja kertakäyttökulttuurin unohtaminen.

Pesulapalveluita käyttäessäsi tuet suomalaista, paikallista työtä eli työllistät lähelläsi olevia ihmisiä. Lisäksi teet ympäristölle suuren palveluksen, kun pesetät maton, tai vaikka villakangastakin, uuden tuotteen ostamisen sijaan. Pesukäsittelyn jälkeen moni tekstiili on kuin uusi ja se saa taas paljon käyttöikää lisää.
Pesulassa keskityn tällä hetkellä sen ympäristöystävällisyyden kehittämiseen. Se tarkoittaa uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoa, pesulakoneiden tuottaman hukkaenergian parempaa hyödyntämistä, luontoystävällisempien pesuaineiden käyttöönottoa, muovijätteen vähentämistä sekä konekannan pitämistä mahdollisimman vähän vettä kuluttavana.

Alisan ihmemaan verkkokaupan ajatuksena puolestaan on tarjota kotimaista käsityötä lapsiperheille. Kotimaisten tuotteiden ostaminen ja käyttäminen tuo monelle mielikuvan kalliista brändeistä, johon harvalla meistä on varaa. Ajattelen, että ei tarvitse yrittää ostaa ison ja kalliin brändin tuotteita, jotka kuitenkin usein teetetään kokonaisuudessaan jossain ihan muualla kuin Suomessa. Vaan voi ostaa pieniltä yrittäjiltä, jotka tekevät rakkaudella jokaisen tuotteensa, hinnoittelevat itse tuotteet ja saavat oikeasti elantonsa tai lisätuloa siitä, mistä nauttivat.
Olen itse saanut yrittäjyyden jo äidinmaidon mukana, enkä varmaan osaisi muuta ollakkaan.  Ja sen vuoksi varmaan yksi intohimoni on auttaa mahdollisimman monia yrittäjiä tämän verkkokaupan avulla saamaan nimelleen,  tuotteilleen ja tuotemerkilleen tunnettavuutta ja ennen kaikkea heille elantoa työstään. Huomaan että verkkokaupan ylläpitäminen on toistaiseksi minulle vain kallis harrastus, mutta toivottavasti se kääntyy jossain kohtaa, sillä nautin todella tämän tekemisestä ja uskon tähän vahvasti. ❤

Sitten tulee vielä Alisan ihmemaan myymälä. Suunnittelen parhaillaan Alisan ihmemaalle myymälää, jossa ei lähtökohtaisesti myydä samoja tuotteita kuin verkkokaupassa vaan siitä tulee second hand-myymälä. Myymälä jonka kanssa haluan luoda vielä lisää vastuullisemman kuluttamisen kulttuuria. Kierrättäminen on yksi helpoimmista tavoista tehdä vastuullisia valintoja ja varsinkin lapsiperheelle se on todella järkevää. Lasten vaatteet ja tarvikkeet ovat niin vähän aikaan sopivia yhdelle lapselle, että niistä on iloa useammalle lapselle elinkaarensa aikana.

Jos haluat nähdä ja kuulla mitä tästä kaikesta tulee, niin ota tilini seurantaan facebookissa ja instagramissa: https://www.instagram.com/alisanihmemaa https://www.facebook.com/alisanihmemaa
https://www.instagram.com/cleanpesulapalvelut https://www.facebook.com/cleanpesulapalvelut

Kiitos, kun jaksoit lukea tämän 🙏❤ ja mielelläni kuulen myös että mitä ajatuksia tämä kaikki sinussa herättää?

– Niina